Communiqué de presse, Justice et affaires intérieures

Suomen puheenjohtajakaudella edistettiin EU-kansalaisten perusoikeuksien suojelua ja käytännön oikeudellista yhteistyötä

20 Dec 2006, 12:02 fi sv

Suomen EU-puheenjohtajakaudella edistettiin oikeusministeri Leena Luhtasen johdolla vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä kokonaisuutena. Syksyn aikana hyväksyttiin useita oikeusalan hankkeita, joilla parannetaan EU-kansalaisten perusoikeuksien suojelua sekä helpotetaan käytännön oikeudellista yhteistyötä. Monissa muissakin oikeusministeriön vastuulla olevissa asioissa saavutettiin merkittävää edistystä.

Haagin lainsäädäntöohjelman arviointi Puheenjohtajakauden haastavin hanke oli oikeus- ja sisäasioissa tapahtuneen kehityksen arviointi. Joulukuun neuvosto hyväksyi päätelmät vuonna 2004 sovitun Haagin monivuotisen lainsäädäntöohjelman arvioinnista ja otti tiedoksi puheenjohtajan raportin niistä kysymyksistä, joiden suhteen tarvitaan uutta yritystä edistää unionin piirissä harjoitettavaa yhteistyötä. Raportti perustuu erityisesti tämän vuoden syyskuussa Tampereella järjestetyn ministerikokouksen keskusteluihin, joissa Suomi puheenjohtajana korosti päätöksenteon tehostamista EU:n poliisi- ja rikosoikeudellisessa yhteistyössä. Tampereella korostettiin myös niiden prioriteettien täsmentämistä, joiden pohjalta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta on jatkossa kehitettävä. Tampereen kokous oli saanut laajaa kiitosta muiden jäsenmaiden oikeus- ja sisäministereiltä.

EU:n perusoikeusviraston perustaminen Joulukuun oikeus- ja sisäasioiden neuvosto saavutti yhteisymmärryksen EU:n perusoikeusviraston perustamisesta. Asiasta oli käyty pitkiä ja vaikeita neuvotteluja eri jäsenmaiden kanssa. Virasto pääsee näin aloittamaan toimintansa ensi vuoden alkupuolella. Uusi virasto toimii EU:n yleisenä perusoikeusasiantuntijana, joka tukee unionia ja jäsenvaltioita siinä, että ne huomioivat perusoikeudet nykyistä kattavammin EU:n lainsäädännössä ja muissa toimissa. Lisäksi virasto kerää, analysoi ja levittää tietoa perusoikeuksista. Virasto jatkaa Wienissä sijaitsevan Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen aloittamaa työtä.

Vankien siirron helpottaminen ja tuomioiden huomioon ottaminen Vankien siirron helpottamista koskevan säädöksen sisällöstä saavutettiin myös yhteisymmärrys joulukuun oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa. Yksimielistä päätöstä ei kuitenkaan vielä syntynyt yhden maan vastustuksesta johtuen. EU:n oikeusministerit pääsivät yhteisymmärrykseen myös toisessa EU:n jäsenvaltiossa annettujen tuomioiden huomioon ottamisesta uudessa rikosoikeudenkäynnissä. Rikoksiin syyllistyneiden asema on jatkossa sama riippumatta siitä, missä EU-valtiossa rikoksentekijä on aiemmin tuomittu.

EU:n ulkosuhteet Oikeus- ja sisäasioiden ulkosuhteiden tavoitteena on ollut joulukuussa 2005 hyväksytyn strategian toimeenpano sekä ulkosuhteiden johdonmukaisuuden varmistaminen. Oikeuden alueen osalta painopisteenä on nähty suhteet Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa, joiden kanssa järjestettiin yhteistyökokouksia ministeritasolla. Myös Länsi-Balkanin maiden ja Ukrainan kanssa järjestettiin ministeritason yhteistyökokouksia.

Suomen kaudella jouduttiin yllättäen neuvottelemaan uudestaan Yhdysvaltojen kanssa lentomatkustajia koskevien tietojen luovuttamisesta. Ulkoministeriön johtamissa neuvotteluissa oikeusministeriö oli aktiivisesti mukana tietosuojan osalta, jotka oli neuvottelujen keskeisimpiä kysymyksiä.

Velkomismenettelyjen helpottaminen Suomen kaudella hyväksyttiin myös päätökset, joilla on merkittävä käytännön vaikutus EU:n oikeudelliseen yhteistyöhön. Tällaisia ovat mm. päätös eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta sekä poliittinen yhteisymmärrys pieniä velkoja koskevasta nopeammasta menettelystä. Lisäksi Suomi jatkoi EU-lainsäädännön valmistelua mm. tietosuojan vahvistamiseksi EU:n poliisi- ja rikosoikeudellisessa yhteistyössä ja koskien sitä, mitä lakia sovelletaan elatusapu- ja avioerokysymyksissä sekä sopimusriidoissa. Näissäkin hankkeissa edistyttiin hyvin ja Saksa voi jatkaa työtä uudelta pohjalta. Suomi on myös aktiivisesti edistänyt kulutusluotto- ja maksupalveludirektiivien sekä osakkeenomistajan oikeuksia parantavan säädöksen käsittelyä.

Avoimuus Oikeusministeriö osallistui myös EU:n toiminnan avoimuuden edistämiseen. Suomen kaudella EU:n neuvoston lainsäädäntöasioista käytyjen julkisten keskustelujen määrä kasvoi vuoden 2006 alkupuoliskon 17 prosentista Suomen kaudella 86 prosenttiin.

Lisätietoja:Sebastian Sass, puh. (09) 1606 7520 ja EU-koordinaattorit Matti Joutsen, puh. (09) 1606 7778



Suomessa järjestetyt kokoukset oikeusministeriön hallinnonalalla

Suomen EU-puheenjohtajakauden tulokset oikeusministeriön kannalta (pdf-tiedosto, oikeusministeriön verkkosivuilla)

Back

Retour à navigation


Liens

ASEM 6

Aktuelles auf Deutsch